Käsineiden ohje Villit silmukat: Käsineet, kirjoneulelämmittimet. Pääkallo kuvio kirjasta Villit silmukat: Sukkia.

Näin netissä kätevän tekniikan kirjoneulomiselle, joten päätin harjoitella. Aluksi piti opetella neulomaan englantilaisittain, eli niin että lankaa pidetään oikeassa kädessä. Sen jälkeen sitten yhdistetään mannermainen ja englantailainen eli neulotaan kirjoneuletta niin että toinen väri on toisessa kädessä ja toinen toisessa.

Hyvä opetus video täällä: Two handed video

Siinä opastetaan kuinka langanjuoksut voi neulomisen ohessa kiinnittää työhön niin ettei tuu pitkiä juoksuja.

käsineet sin2

Nyt oon yrittänyt väkertää käsineitä tuplaneuleena, tästä tekniikasta on suuri hyöty siinä.

Tuplaneuleesta video täällä: Double knitting

Innostuin etsimään lisää uusia tekniikoita, ja selvisi että palmikoitakin voi neuloa niin, että työ näyttää molemmin puolin samalta! Sopii hyvin esim. kaulaliinaan. Siitä oli YouTubessa videoita, salaisuus piilee siinä, että työ on itse asiassa joustin neuletta.

Lisäksi rupesin keväällä suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa huivia, joka on siis alusta loppuun itse suunniteltu ynnä kaaviot tehty. On vielä vähän kesken, eikä se ehkä näytä niin hienolta kuin päässäni sen kuvittelin mutta oon oppinut tosi paljon ja vaihteeks on saanut aivotkin vähän työtä kun on joutunu laskeskeleen kaikki silmukka määrät kohdallaan jne. :D